keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Saariston rengastiellä

Elokuu 2009.

Paitsi kuvia, haluan tässä blogissa jakaa myös matkavinkkejä muille Suomi-matkailusta innostuneille. Ensimmäinen vinkki: Saariston rengastiellä on ihanaa, menkää sinne!



Reissun kivoimmat päiväkaffit (paitsi että juon kylläkin teetä) nautittiin rengastien varrella Paraisilla Sattmarkin kahvituvassa. Pihapiirissä myös käsityöpuoti, toimii herttaisessa vanhassa torpassa.



Nauvossa ihastuin sataman tuntumassa sijaitsevaan hotelli ja kahvila Lanternaan, kuin huvikumpu! Koska tuolla reissullamme emme majoittuneet siellä, juonimme pari vuotta myöhemmin paikkaan ystävän 30-vuotisyllätyssynttärit. Majoitus jäi haaveeksi silloinkin, koska auto hajosi jo Humppilassa ja emme koskaan päässeet Nauvoon asti... Paikka on edelleen "mihin haluan seuraavaksi"-listani kärkisijoilla.




Näissä kylttikuvissa erikoista on se, että vuonna 2009 Parainen, Nauvo ja Korppoo, sekä Houtskari ja Iniö olivat vuoden alusta muodotaneet Länsi-Turunmaan kaupungin. Tällaista kylttiä ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin elokuussa teillä missään. Nämä kolme vanhaa kuntakylttiä sain kuvattua, Houtskarista ja Iniöstä ei enää omia kuntakylttejä löytynyt. Länsi-Turunmaa nimellä kaupunki oli lopulta vain kaksi vuotta ja otti vuoden 2012 alusta käyttöön Paraisten kaupungin nimen, mitä käsittääkseni muissa liitoskunnissa vastustettiin. Vaakunana nykyisellä Paraisten kaupungilla on kuvassa näkyvä Nauvon vaakuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti