keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Jyväskylä ja maalaiskunta

Heinäkuu 2007



Maaliskuu 2008


Asuin opiskeluaikoina Jyväskylässä ja sinne palaan aina mielelläni.Silloin maalaiskunta oli vielä oma kuntansa, mutta liitoksesta käytiin debattia paikallislehdissä koko ajan. Liitos toteutui lopulta vasta vuosia myöhemmin vuoden 2009 alusta, kun olin jo aikaa sitten valmistunut ja muuttanut kaupungista. Olin kuitenkin iloinen kun ehdin yhdellä reissullani kuvata tuon maalaiskunnan kyltin ennen liitosta.

Opiskeluaikoina minulle muodostui kaksi suosikkipaikkaa Jyväskylässä, joihin kaipailen aina kun kaupungista aletaan puhua:

Vanhassa tiilisessä leipomorakennuksessa toimiva Tanssisali Lutakko on tietenkin kaupungin paras keikkapaikka ja ilmeisesti artistienkin arvostama sellainen. Opiskeluaikoinani 2000-luvun alkupuolella kaupungissa käytiin kovaa vääntöä sen säilyttämiseksi, kun se oli purku-uhan alla alueelle suunniteltujen liiketilojen takia. Meidän opiskeluporukkakin liittyi laajalla rintamalla toimintaa ylläpitävän Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksen jäseniksi säilyttämisen tukemiseksi. Ja niin onneksi kävikin ja tilat rempattiin entistä ehommiksi (vaikka aina tietysti puheissa sitä vanhaa ja tunnelmallista Lutakkoa kaipaillaan).

Elämäni kivoin työpaikka koskaan on ollut kesätyö Jyväskylän kaupunkiseurakunnan nuorisotyön ylläpitämässä Lehtisaaressa. En oikeastaan voi edes uskoa, että sellaista paikkaa on olemassa. Keskellä kaupunkia, Tuomiojärvellä on pieni saari, joka on kaikille avoin ja täysin maksuton retkipaikka. Puusauna ja ranta, kanootit, grillipaikat, ihana kesäkoti, jossa pikku kioskikin. Työhön kuului mm. saunan lämmitys ja asiakkaiden soutaminen saareen tasatunnein. Vinkki: jos haluat ihastuttaa ulkomaalaiset vieraasi, eikä sinulla ole omaa mökkiä, niin vieppä heidät tänne!

Ravintolaosasto on vaihtunut siellä niin tiheään, että joka kerta ihmettelen mitä on tullut minnekin. Mutta nämä vanhat suosikkini toimivat mitä ilmeisimmin edelleen:  Old Brick´s Inn illalliselle,Vihreä Haltiatar oluselle ja Pizzeria Maria pizzan nälkään. Kaksi jälkimmäistä sijaitsevat kätevästi melkein vastapäätä toisiaan, joten siirtyminen pizzalta oluelle on helppoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti